venerdì 31 ottobre 2014

Nyt karkasi kumisaapas kädestä!

Ei se mihinkään karannut, vaan tavoitteellisesti ja tuloshakuisesti nousi ilmaan muutaman balettipyörähdyksen saattamana. Neljäntoista metrin matalalennon jälkeen saapas oli jälleen tukevasti maankamarassa.

Paikoilla, valmis... balleriinapyörähdys. Ja toinenkin.
Kylmää kylmää... Hei, ihan totta... Etsintä siltä suunalta seis! Mun saapas on TÄÄLLÄ. Hemmetti.
Joo - ei  osunut kehenkään, ei edes Federicoon. Tosin hän ei ollut tällä kertaa tähtäimessä, vaan vaatimaton tavoitteeni oli ykkössija Ascoli Picenossa 13. syyskuuta järjestetyssä saappaanheiton maailmancupin kisassa. Camposcuolan-urheilukentälle oli kookontunut kuutisenkymmentä heittäjää juniorit mukaanlukien ja kaikkiaan melkein parisataa lajin harrastajaa nauttimaan aurinkoisesta päivästä ja urheilujuhlan huumasta. Salossa liehuivat viiden osallistujamaan ja kansainvälisen Saappaanheittoliiton IBTAn liput.

Kisa oli järjestyksessään viides tänä vuonna ja minulle ensimmäinen Milanon Lohikäärmeiden (Dragoni) edustajana. Hyvä on. Tunnustan. Vaikka elämän riennoissa on tullut heitettyä ja jopa paiskottuakin monenlaisia esineitä, niin kumisaapasta viskasin tasan ensimmäistä kertaa telluksella tallustelun aikana. Yhtä amatöörejä olimme koko seitsenhenkinen liskoparvi.

Tällä kertaa en päässyt puremaan kultamitalia, koska heittokäsi kramppasi juuri siinä kohti, kun 32,69 metrin voittoheitto oli irtoamassa kynsistä. Näin ollen voittajaksi leivottiin hallitseva maailmanmestaritar tuloksella 32,68 kun taas minun paras jäi 14:ään metriin. Paha takaisku, mutta 18. sija lehdistötiedotteessa hieroi salvaa haavoille. Hienoa nähdä oma nimi painettuna ja yksi ruotsalainen mimmi 19:nnellä sijalla.

Fedekin joutui tinkimään kunnianhimoisesta voittotavoitteestaan. Miestensarjan palkinto- tai pistesijaa ei ekakertalaiselle herunut uhosta huolimatta, mutta top 33:ssa ylsi sijalle 31. Moraalinen voittaja ja yhden ruotsalaisen selättäjä hänkin.

Eivät nöyrtyneet suomalaiset ja italialaiset ruotsalaisten edessä. Köniin annettiin maajoukkuehengessä.

Hierotaan strategiset paikat ja viilataan viimeiset pilkut. Taktiikkapalaverissa tietenkin.

Näin lähtee Feden saapas mahtavaan nousukiitoon räväkän riuhtaisun päätteeksi. Tulos ei kiinnostanut edes mittaajia.
Toki koko seitsenpäinen lohikäärmejoukkue ei tyytynyt ihan näin vaatimattomiin sijoituksiin. Naisten sarjassa TanjaO-traakin saapikas suhahti melkein 25 metriin, millä irtosi yleisen sarjan neljäs tila. Samalla tuloksella synttärisankari pääsi haukkaamaan kakun lisäksi oman ikäsarjan mestaruusmitalia. Myös kaimansa TanjaP voitti kullan omassa ikäluokassaan ollen yleissarjassa 7:s. Ei yhtään pöllömpi aloitus ensikertalaisille. Meille muille siivekkäille tulensyöksijöille jäi petrattavaa ensi vuoden maailmanmestaruuskisaan, joka kokoaa jalkineiden ystävät jälleen kerran Ascolin upeiden kukkuloiden keskelle. Kuka tietää vaikka kiipeäisimme  vielä ennen h-hetkeä yhteiselle korkeanpaikan leirille syöksemään tulta ja tappuraa - ja tietty saapasta.

Kaikkiaan kisapäivä avajaisseremonioineen, alkulämmittelyineen ja varsinaisine urheilusuorituksineen oli hulvattoman hauska, mihin varmaan yhtyy koko parisataapäinen kuoro. Englantilainen uutiskanava BBC oli koko päivän mukana temmeltämässä, joten toivotaan, että tapahtumasta saadaan johonkin tuuttiin enemmänkin liikkuvaa kuvaa.

 Nullo. Tervetuloa vaan korkeanpaikan leirille Team Iain  (BBC Sport England).

Aperitiivi, palkintojenjako, päivällinen ja iltajuhla vietettiin Sestiere Porta Maggioressa. Pääsisäänkäynti - Porta Maggiore - on yksi Ascoli Picenon historiallisen keskustan kuudesta kaupunginosasta ja Sestiere tarkoittaa piiriä - suomalaisittain sanoisin että yhdistystä - joka ylläpitää kaupungin keskiaikaan juontavia perinteitä. Kaupunginosan mielenkiintoisia nähtävyyksiä ovat ainakin Forte Malatestan linnoitus, linnoitukseen johtava henkeäsalpaavan kaunis silta Ponte di Cecco ja aukio, jossa järjestetään vuosittain Emidio-pyhimykselle omistettu juhla La Quintana.

Juhlan etiketti puitteineen, vaatetuksineen ja huvituksineen noudattaa jo 1300-luvulla tunnettua kaavaa, jossa pääosassa on ratsastusturnaus. Turnauksen avaa ritareiden eli ammattiratsastajien Sormuskaruselli - "Giostra dell'anello", jossa mitellään sormuksen herruudesta. Aukion keskelle on sijoitettu paalu, jossa roikkuu halkaisijaltaan 10 cm hopeasormus. Ritarien tehtävä on nousta hevosen selkään ja täydessä laukassa seivästää sormus. Luonnollisesti voittaja saa sormuksen sormeensa.

Havainto mahdollisesta sormuksen herrasta (kuva täältä).

Forte Malatesta -linnoitus ja Ponte di Cecco -silta. (Kuva täältä)
Jos joku reetin varrella naaraa niin se suattaa jo huaveilla ens kerrasta...
Historialliset tapahtumat nivoutuvat toisiinsa Ascolissa. La Quintana -juhlan juuret vievät yli 600 sadan vuoden takaiseen maailmaan, mutta saapastakin on heitetty jo yli kahden vuosikymmenen ajan...

-"Saappaanheitto... Mistä moinen idea oikein kumpuaa?", utelivat ystävät, työtoverit ja tuttavat, kun kuulivat maailmanmestaruustasolle asti viedystä haasteellisesta mutta hauskasta heittolajista. Tässa tarina, johon minä uskon: Olipa kerran kaksi siiltä, tyttö ja poika...

Siilityttö Pirjo ja ystävä Salvatore.
Siilityttö sanoi siilipojalle: "Tehdään jotain kivaa, joka nostaa meidät pilviin. Ja Suomi-rockin sykkein kyyneleet saa silmiin. Sydämet saa hakkaamaan. Ja jälkeen lonkkaiskun rajun, sekoittaa hiukset ja vie ajantajun... Ensiksi me kiidetään. Sitten villisti pyöritään. Noustaan lentoon. Kunnes liidetään. Korkealla leijutaan. Tuulen päällä hyöritään. Kauaksi lennetään. Se on kuin huume, josta nousee kuume. Urheilua vai seksiä - se mitä on, voit itse vapaasti keksiä. Se on suomalainen koko maailman juttu. Liekö tuttu? Oletko koskaan kuullut, mitä kaikkea on saappaanheitto?" (alkuperäinen Jarin teksti täällä)

Mitalit maistuvat aina. Kuin myös yhdessäolo.
Ciao ciao, Ascolissa tavataan!

domenica 26 ottobre 2014

Aikamatkailua

Vihdoin sain pyyhittyä pölyt tietokoneen näppäimistöstä, joten bloggaus jatkuu. Syksy on saapunut ja sen myötä pää pursuaa ideoita. Tässä tekstissä puran kuitenkin vielä menneen kesän lomatuntoja. Lomakuvia on nähtävänä täällä.

Lomalta odotimme läheisten, sukulaisten ja ystävien kanssa yhdessäoloa sekä ihan omaa rauhaa. Pikkuisen toimintaa ja jonkin verran uusia elämyksiä. Näitä myös saimme. Kotoisia päiviä ja kokemustäyteisiä vuorokausia niin Kuopiossa kuin Helsingissä.

Veljmies Kuopion kauppatorilla
Veljmies Helsingin kauppatorilla
Päällimmäisenä lomalla vietettyä aikaa kuvaa menneisyyden päivitys. Pitkäksi venähtäneitä tapaamisaikoja - jopa kolmenkymmenen vuoden takaisia - kuroimme umpeen sukulaisten ja ystävien seurassa tutustuen myös heidän perheisiinsä.  Häpeän aikaeroa ja tunnustan, että olen tavattoman huono yhteydenottaja ja säännöllinen yhteydenpitäjä. Toivottavasti vastedes voin kirjoittaa, että olen ollut.

Sukulaisten kesken keinuimme auringonsäteiden värittämän Kallaveden lempeillä aalloilla. Myöhäisen lounaan jälkeen pääsimme tutustumaan projektorin valossa kolmen vuosikymmenen takaisiin toisiimme ja itseemme. Äiti ja isä noin samanikäisinä kuin minä nyt, minä itse varhaisteininä ja pikkuveli minua pari vuotta nuorempana. Videolla esiintyi myös sukulaisia, jotka yhä elävät muistoissamme, vaikka aika on vienyt heidät toisaalle. Esimerkiksi edesmennyt mummoni 80-vuotiaana ja samanlaisena kuin minä hänet muistan. Ei voinut mitään. Liikutus kuristi kurkunpäätä ja suolavesi lasitti silmät hetkeksi.


Loman loppumetreillä siirryimme Kallaveden rannalta Espoon keskustaan, jossa treffasimme serkkuja perheineen. Meistä takavuosien pikkulapsista ja teineistä sentit ovat venyttäneet nuoria ja keski-ikäisiä aikuisia, mutta piirteet ja virneet oli helposti tunnistettavissa. Niin itse serkuissa kuin jälkikasvussakin, mikä oli hauska havaita.

Kipparina Kallavedellä

Serkukset
Ajassa matkaaminen kuvaa myös tapaamisia ja kohtaamisia ystävä- ja tuttavarintamalla. Aapelin baarin pöhnävisassa kinkkisiä kysymyksiä olen ollut miettimässä edellisen kerran yli puoli vuosikymmentä sitten. Tosin italialaisen kuminauha-aikakäsityksen omaksuneena ehdin puhkomaan päätä vain kahteen viimeiseen kysymykseen kahdestakymmenestä. Lupasin itselle, että ruosteet kuoritaan vaikka kokakolalla ja omaa yleistietoutta palaan kohentamaan visailun pariin ennen kummipojan 25-vuotissynttäreitä. Toivottavasti joukkue hyväksyy suunnitelman.

Muutoin Helsingissä vietetyt päivät kiteytyvät T-kirjaimeen: Temppeliaukio, Teurastamo ja Tervasaari sekä aasialaiseen ruokaan, jota Teurastamolla paistettuja makkaroita - ja paria mac-mätökästä - lukuunottamatta nautimme niin lounaaksi kuin päivälliseksi. Suomalaisen ruokakulttuurin ylläpidosta päävastuun kantoi tällä kertaa Kuopio.

Temppeliaukion kirkko. The church of the rock. La chiesa di roccia. (Kuva täältä)


Teurastamo. The Abattoir. Abattoir, vecchio mattatoio. (Kuva täältä)
Tervasaaren mattolaituri. The rug washing pier on Tervasaari island. Il molo per lavare i tappeti all'isola Tervasaari.  (Kuva täältä)
Elämä on kuin pesäpallo. Kotipesä on paikka, jonne palaat haavoittuneena, elämänkentän läpijuosseena tai juhlittuna kunnarijuoksijana. On olemassa suoria ja vääriä syöttöjä sekä erilaisia lyöntejä, joilla yrität selvittää itsesi pelikentälle, auttaa etenemään jo kentälle olevia pelitovereita tai laukaista pattitilanteen, kun kaikki pesät ovat täynnä. Toisinaan onnistut ja toisinaan et. Väkisin sattuu myös hutilyöntejä. Pelaat joka tapauksessa joukkueessa, jossa yhteistyö on onnistumisen edellytys. Kunniajuoksuun yllät harvoin, mutta etenemällä rauhallisemmin pesä kerrallaan voit saavuttaa kotipesän ilman haavoja.

Saateenkaaren väristä aasinsiltaa myöten voin määrittää pesäpallotermein, että myös edellisestä kohtaamisesta nuoruudenystäväni kanssa on vierähtynyt kahden juoksun pituinen tovi. Jana, jonka aikana hän on ehtinyt kasvattaa vastuuntuntoiset tyttäret samoihin ikävuosiin, jolloin me vielä humputtelimme ja hummassimme ympäri maakuntia piikkipyöräillen ja autoillen. Koska ystäväni perheessä harrastetaan pesäpalloa, luonnollisesti jälleennäkemispaikaksi muodostui Puijon monttu ja miesten ykköspesiksen pudotuspeli Kuopio vastaan Kempele. Montulla tavattiin sitten muitakin vanhoja ja nuoria tuttuja.

X ilmestyy tulostaululle kun etenijä on poltettu.
Kuopio vs. Kempele 17.8.14 1-0
Suurinpiirtein saman verran kuin edellisestä tapaamisesta ystäväni kanssa vuosia on vierähtänyt myös siitä, kun viimeksi olen ollut näin lähikosketuksessa suomalaisen kuningaslajin kanssa. Federicolle tämä oli neitsytmatsi ja kun sääntöjä muisteltiin, väärinkerrottiin ja korjattiin lipsuja pelin edetessä, iltapäivästä muodostui paitsi hauska myös mielenkiintoinen ja jännittävä. Saimme seurata sorminkosketeltavan intensiivistä ja draamaa tihkuvaa ottelua kaikkien mahdollisten vuoroparien ajan. Ihan rankkarikisaan asti, joka päättyi omien voittoon. Hieno päätös mukavalle päivälle.

Kuopiossa ei voi lomailla ilman torikirppispäivää. Sain kaveriksi mualimannavalle kummityttöni, jonka kanssa tyhjensimme hetkessä laukullisen oppikirjoja ja pyykinkuivaustelineellisen itsetehtyjä ja käsityönä teetettyjä koruja. Ei vainen - torilla nyhjötettiin kuin vahinko nurkassa koko aurinkoinen päivä, mutta ihan toimettomina emme sentään olleet. Kummitytön tyhjentäessä lukioajan oppikirjavarastoaan minullekin konkretisoitui se, että hänen elämässään oli kääntymässä kokonaan uusi sivu. Pian hän matkustaisi Helsinkiin, jossa aloittaisi ammattiin valmistavat opinnot yliopistossa.

Misteepä sen tietää mihinkä pystyy ennen ku kokkeiloo.
 
- En minä ossoo kuin savvoo, vieraathan ne tiällä kieliä puluputtavat.









Maailma muuttuu ja me sen mukana, vaikka tuntuu, että sisäinen minäni on aina ollut iätön. En tunnusta käyneeni läpi suuria ikäkriisejä tai sopeutumisvaikeuksia, vaan koen, että olen elänyt jotakuinkin sopusoinnussa itseni kanssa. Toki oikuttelua, vastahakoisuutta ja väsymystä on esiintynyt eri elämänvaiheissa, mutta voimakkaita ristiriitoja oman minän rakentamisessa en muista läpikäyneeni. Ajattelen, että maailmankuvani perustuu jokapäiväiseen havainnointiin ja elämänkokemuksen kartuttamaan tietoon itsestä ja ympäristöstä, joten muutokset ovat kypsyneet pikkuhiljaa. Näin suurempiakin mullistuksia on ehtinyt maistella ja niihin on ollut aikaa totutella. Lähipiiri saa olla eri mieltä.

Vaan riittäköön oman elämänfilosofian pohdinta tällä erää. Toripäivän saldoksi jäi kuitenkin hyvä mieli, kivoja kohtaamisia ja auringon punaiseksi värittämä naama. Tässä vaiheessa kesäloma on yhä lähellä, tosin takanapäin tämän vuoden osalta. Meillä oli hauska, rento ja lämmin loma, josta riittää vielä ammennettavaa.