Anniinankulma

Eilen 17. maaliskuuta vietettiin Irlannin kansallispäivää, joka ystävän- ja sinkkujenpäivän tavoin perustuu suojelupyhimyksen - Pyhän Patrickin ( ital. San Patrizio ) - muisteloon. Nykyään tässäkin juhlassa viettotavat ovat hyvin maanläheiset, ja monien maiden tavoin myös Italiassa Pyhän Patrickin paivä on tullut osaksi pubikulttuuria. Juhlijat ja humppapaikat pukeutuvat vihreään, siellä täällä heiluvat hassut vihreät hatut ja somistuksessa toistuvat kolmiapila ja Irlannin lippu. Kansanlaulut tunkevat ämyreistä ja soittoruokaloissa tarjotaan irlantilaisia erikoisuuksia, kuten Irish stew -muhennosta, erikoismakkaroita, Dublin coddlea ja soodaleipää. Pääosassa ovat kuitenkin juomat: erityisesti tumma Guinness on baarikansan mieleen, mutta iloisesti kilahtavat myös viski- ja kermaliköörilasit. Saattaapa joku tilata joukkoon kahvinkin, nimittäin Irish coffeen. Kippi s - cin cin - ja jos saisi vielä kulauksen. Tätä menoa katsoessa on vaikea kuvitella, että aikoinaan Py

Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana on satanut vähintään yhtä paljon kuin edellisinä kuutena vuotena yhteensä. Siitä huolimatta mieli teki lähteä etsimään vettä, kun tässä taannoin viikonlopuksi oli luvassa aurinkoa. Talven jälkeen maistuisi leppoisa eväsretki järven rannalla lämmön hivellessä ja helliessä kosteuden kohmettamia poskipäitä. Toivoin myös, että auringonsäteet värittäisivät vatsataudin valkaiseman naaman. Lohenpunainenkin pärstä olisi kivempaa katseltavaa kuin tuhkapesää muistuttava naamavärkki. Bellagion kaunis pieni kaupunki Como- ja Lecco-järven risteyksessä. Koska emme osanneet päättää kumpaanko haaraan mennä kevätretkelle, menimme kumpaankin.  Ennen naamanvärjäyspiknikkiä Feden keittiössä valmistuivat retkieväät: lihapullat ja sinappikastike. Lihapullat Feden tapaan (noin 30-40 kpl) 500g jauhelihaa ( nautasika on parasta, mutta kaikki laadut käyvät maun ja tottumusten mukaan ) 2 keskikokoista munaa 100g juustoa ( parmesaania raasteena ja savunmakui

Perjantaina, maaliskuun kuudentena se sitten tapahtui. Kaksikymmentä vuotta kestänyt matkapuhelinaikakausi tuli tiensä päähän ja älypuhelinaika alkoi. Kaikista varoituksista huolimatta kädessäni on nyt Lumia, jota todennäköisesti hiplaan niin pitkään kun henki siinä pihisee. Kaupassa hypistelin toki muitakin merkkejä, mutta niin vain kävi, että minun puhelimessa kuuluu lukea Nokia. Niin monesta kriisistä olen selvinnyt nokialaisen turvin, ja 90-luvulla yritys toimi veturina, kun Suomea kiskottiin irti lamasta. Elämäni puhelimet. Tosin kuvasta puuttuu kaksi ensimmästä: 2110 ja 3210. Melkein kaikki mallit ovat ehtineet tekniikkamuseoon jo paljon ennen kun minä olen luopunut niiden käytöstä. Yhä vieläkään moni täkäläinen it-alan työntekijäkään ei tiedä tai muista, että Nokia on kotoisin Suomesta. Vielä harvempi on tietoinen siitä, että Suomessa sijaitsee samanniminen paikkakunta, johon perustuu yhtiön ja sen tuotteiden nimi. Ja silmät pyörivät ihmeissään - ehkä vähän epäuskoisi