Kakkajuttuja ja muita alatyylin ilmaisuja

Esko Kyrön blogissa on arvonta, johon osallistumalla voit voittaa päheän palkinnon. Palkintoa enemmän ihastuin kuitenkin varsinaiseen tehtävään, jossa tiedustellaan lukijoiden mielipidettä siitä, mikä on suomenkielen kaunein sana.

 Tottahan toki uteliaisuuteni nosti päätään kuin matelija, joka terävöityy seuraamaan käärmeenlumoojan soittoa. Aloin plärätä läpi vastauksia, joita oli tipahtanut kommenttilootaan jo hyvän matkaa yli kahden sadan siinä vaiheessa, kun menin Eskon blogia nuuskimaan. Poimin joukosta monta kaunista sanaa, mistä isoa osaa itse en olisi edes osannut ehdottaa. Yllättävien sanojen ohella mielenkiintoista oli pohtia sitäkin, että mikä oli mahtanut olla se keskeisin kriteeri, jonka perusteella vastaaja oli sanansa valinnut.

 Sitten hoksasin sanan, joka piirsi pienen hymyntapaisen kasvoille. Pupu. Kiva ja suloinen sana, jota on mukava kuiskia esimerkiksi puolison korvaan, kun ollaan hempeitä. Paitsi jos puoliso on italialainen. Nimittäin pastanjauhajan korvaan supsutettu pupu ei aiheuta mielihyvästä hykertelyä, vaan todennäköisesti partnerisi toimittaa sinut kylpyhuoneeseen. Pörröinen ja söpö pikku kani kun tarkoittaa italiankielessä kakkaa (pupù). Tosin kakkostarpeelle on myös toinen sana, jonka suomalainenkin ymmärtää helposti. Cacca on kakka italialaisellekin. Ja jotta tässä kohti rima alitetaan oikein kunnolla niin mainittakoon vielä, että suomalainen merta kuullostaa italialaisen korvassa merda, jonka sanakirjakin kääntää paskaksi.

Suomen- ja italiankieliset puput hemmottelutuulella. Kuvat täältä ja täältä.

 Tästä on suunta enää alaspäin, joten lyön kirjoitukseen loputkin alatyylin ilmaisut, joissa yhdistyvät minulle molempien rakkaiden kielten samat sanat. Toisistaan poikkeavissa merkityksissä tosin. Kuten kuulo (ital. culo). Molemissta kielissä sana lausutaan täysin samalla tavoin. Äidinkielelläni ymmärrän, että kyseessä on aisti, jolla havainnoimme ympäröiviä ääniä. Siten kuulosta puhuttaessa sijoitan sen kehossa korviin, kun taas Federicon katse painuu huomattavasti alemmas. Takapuoleen. Tai oikeammin eikä yhtään silotellen sanottuna, perseeseen.

 Hyvän peräsimen toteaminen Italiassa voi tarkoittaa myös hyvän onnen päivittelyä. Che culo! Mikä perse! Mikä tuuri! Asiayhteys ratkaisee. Koko kansan sirkustirehtöörinä tunnetuksi tullut Silvio Berlusconi on joutunut pariin otteseen hankaluuksiin kuulon takia. Sopimattomassa yhteydessä laukaistut huumorinsiemenet eivät ole saavuttaneet suotuisaa maaperää. Eräässä pilapiirroksessa Silvio-herra toteaa leveä valkaistu hymy huulillaan kiinnittävänsä perseessä ensimmäisenä huomiota siihen, millainen tyttö sitä kantaa. [La prima cosa che guardo di un culo è la ragazza]. Vakavampi tapaus liittyy Saksan liittokansleri Angela Merkelin solvaamiseen. Vaikka kummassakaan keississä ei voida käsi raamatulla vannoa, että sammakot olisivat luiskahtaneet Italian silloisen pääministerin suusta, niin pupù oli jo pöksyssä. Vahinko tapahtunut.

Korvat ja pakarat. Molempia on kaksi ja ne ovat kehonosia. Suomen- ja italiankielessä yhdistävä tekijä näille on kuulo (il culo), joka lausutaan täysin samalla tavalla molemmissa kielissä. Che culo! Kuvat täältä ja täältä. 

 Tässä kohti sitten heittäydytään totaalisen riettaiksi. Vai miten pitäisi suhtautua liikkeeseen, joka kehottaa panemaan. Vielä takavuosina Milanossa oli kauppa, jonka kyltissä luki: "Pane Pane". Ei muuta kuin reippain askelin liikkeen ovesta sisään ja ostoksille. Kaksi vaaleaa pitkulaista ja tasaista. Yksi vähän rouheisempi nystyröillä ja yksi tosi pitkä patonki. Nämä siis minulle ja sitten Federicon toiveet. Kaksi pyöreää ja täyteläistä sämpylää sekä pieni kakku, jota somistaa kirkkaanpunainen kirsikka. Kaiken saimme pussitettuna tai kauniisti paketoituna. Yhteishintaan vajaa neljä euroa.

 Että kun Italiassa panettaa, niin silloin mennään leipäkauppaan ja taatusti saa mitä haluaa. Paitsi rukiista. Pane on yhtä kuin leipä, mutta se lausutaan vähän kissamaisemmin paane.

Kun Italiassa panettaa, niin silloin mennään leipäkauppaan. Kuvat täältä ja täältä.

 Muutaman kerran olemme Federicon kanssa pohtineet sitä, että entä jos suomenkielen isä, Mikael Agricola, on reissanut pappis- tai Saksan yliopistovuosinaan Italiassa, jossa täkäläiset viisastelijat viinihuuruissaan ovat toimineet apupoikina Mikaelin luonnostellessa suomenkieltä. Nimittäin suomen- ja italiankielessä on satoja samoja tai ainakin samankaltaisia sanoja, vaikka merkitys on eri.

 Agricola on kirjannut sanavalmiiden velikultien vinkkejä muistiin mielissään ja ehkä hiukan kiitollisenakin. Kun sanavarastoa on ollut kasassa sen verran, että sulkakynän on voinut pujottaa takaisin telineeseen, Mikael on nostanut huulilleen kupin grapalla höystettyä kahvia ja tyytyväisenä meren taakse laskevaa aurinkoa katselleessan tokaissut ystävälleen: "Katso merta! Miten kaunis." Tässä kohti italiankielisen heimoveljen kahvi on saattanut kiepsahtaa väärään kurkkuun. Merta-sanan merkitys tuli jo julkaistua tuossa ylempänä, mutta nyt jokainen saa itse katsoa, mitä tarkoittaa sana cazzo...

 Mutta palatakseni vielä kauniisiin sanoihin. Federicon suomenkielen sanavarasto ei ole kovinkaan laaja ja arvioni on, että hän tuntee parikymmentä sanaa. Mutta koska jo kahden välillä voi vertailla, niin kysyin, että mikä hänen mielestään on se kaunein sana. Ja hänen vastauksensa on