domenica 21 agosto 2016

Suosittelen Milanossa: Monumentaalinen hautausmaa (video)

Mitäpä mietit, kun Milanoon tullessasi ehdotan käyntiä hautausmaalla? Oikeutetusti ensimmäisenä mieleen saattaa nousta ajatus, että miksi ihmeessä? Olen nähnyt näitä ilmassa leijailevia kysymysmerkkejä useimpien ystävieni ja tuttavieni ympärillä, kun olen visiitistä vihjannut. Tylsähkö vakiovastaukseni on, että saat kyllä vastauksen, kun näet paikan. Jos puolestaan haluat nojatuolimatkailla, alla oleva video antaa esimakua siitä, millainen paikka on kyseessä.

(Koska kokoamani alkuperäinen video sisältää tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia, se ei ole nähtävissä Yhdysvalloissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa eikä Meksikossa. Pääset katsomaan muokatun videon myös edellä luetelluissa maissa klikkaamalla tätä.).


Video on katsottavissa myös suoraan youtubessa.

Monumentaalinen hautausmaa (ital. Cimitero Monumentale) on ainutlaatuinen keidas keskellä kaupunkia. Vehreä puisto ja rauhan tyyssija. Hiljainen pienoiskaupunki ja ulkoilmamuseo. Paikka, joka tarjoaa elämyksiä. Kuullostaa hullulta, koska kyseessä on kuitenkin hautausmaa. Silti. Itse käyn siellä silloin tällöin ja joka kerta löydän ammennettavaa. Paikka myös tarjoaa hiljaisuutta ja rauhaa, kun tarvitsee laittaa ajatuksia kasaan. On se toiminut jopa inspiraation lähteenä. Taidehistoriasta ja kulttuurista kiinnostuneet voivat tilata etukäteen opastetun kierroksen alueelle. Palvelu on maksuton.


Videon musiikki on haettu täältä (Giuseppe Verdi), täältä (Adriano Celentano) ja täältä (Nightwish).
Linnunlaulu on täältä ja kaupunkiäänet täältä.

lunedì 8 agosto 2016

Piti soittaa palokunta

Kesäkuuma on pehmentänyt permanentin ja pään. Sain kimmokkeen tämän tekstin julkaisuun, kun Etelä-Saksassa asuva ulkosuomalainen äiti päivitteli lukkosepän hintalappua jäätyään lukkojen taakse kodin ulkopuolelle. Alunperin kirjoitin tarinan blogiryhmän kommenttilootaan, missä näin kirjoituksenkin ensimmäisen kerran, mutta nyttemmin mieleeni juolahti, että tässähän on ainekset yhden kulttuurisopan keittoon.
Pii-paa, palokunta saapuu. On työtehtäviä moninaisia, mihin kutsutaan palomiehiä. (Kuva täältä)
 Muutettuani Milanoon tutustuin eräässä rokkibaarissa palomieheen, joka vapaa-aikanaan viihtyi samojen sointujen ääressä. Kerran meillä tuli puheeksi palomiesten monipuolinen toimenkuva ja kaveri kertoi, että perinteisten sammutus- ja pelastustehtävien lisäksi palokuntaa pyydetään paikalle monissa arkipäiväisissä ongelmatilanteissa, kuten avaamaan ovi tapauksessa, jossa joku on jäänyt lukkojen taakse. Ihmettelin isoon ääneen, että mitenkä? Jos oven kiinnipainettuaan huomaa avaimen jääneen sisälle, niin eikö tavallisesti tällaisessa hädässä mieluummin kilauteta isännöitsijälle tai lukkosepälle kuin pyydetä palomiehiä paikalle. Ei kuulemma. Palomiehet hoitavat ja lisäksi palvelu on ilmainen. Olin käkenä.

 Kerran sitten sattui niin, että kotiin palatessani huomasin unohtaneeni avaimet kotiin ja avomies avaimineen saapuisi vasta tuntien kuluttua keskellä yötä. Vaikka edellä mainitusta keskustelusta oli kulunut jo vuosia, muistin siinä hetkessä palomiesystäväni ja tämän neuvon pelastuslaitoksen aukaisupalvelusta. Sen enempää miettimättä soitin hätäkeskukseen ja ilmoitin jääneeni lukkojen taakse, mutta että hätäni ei ollut millään tavalla kiireellistä sorttia. No, vähemmässä kuin vartissa kotitalomme eteen kurvasi kaksi isoa paloautoa sireenit ulvoen ja autoista hyppäsi ulos kymmenkunta palomiestä. Ihmettelin hämilläni johtajalle, että nyt on kyllä aika paljon kalustoa liikkeellä, koska pitäisi ainoastaan tiirikoida auki yksi ulko-ovi. Epäjohdonmukaisesti aloin selvittää kolmien kotiavainteni kohtaloa, joista kahdet sijaitsivat sillä hetkellä sisätiloissa lukkojen takana ja kolmas matkasi maailmalla kotiutuen vasta tuntien kuluttua. Tietysti mainitsin, että idean hätäkeskukseen soitosta olin saanut ystävältäni palomieheltä, siis heidän kollegaltansa, joka aikoinaan oli osannut opastaa minua tällaisten ongelmatilanteiden varalta.

 Johtaja kuunteli kertomustani ja katsoi minua kuin vähä-älyistä, joksi itseni loppujen lopuksi tunsinkin. Kuunneltuaan aikansa sekavaa sepustusta hän kehoitti minua vielä miettimään, että josko kuitenkin saisin jostakin vara-avaimet tai odottaisin avomiehen saapuvaksi. He kun eivät tiirikoisi ovea auki, vaan se pistettäisiin kirveellä säpäleiksi ja lopputulemana edessä olisi uuden ulko-oven osto plus viikonlopun vietto avoimin ovin, koska pyhänä ovikaupat pysyivät kiinni. Valintani oli nopea ja nolona pahoittelin hämminkiä. Palomiehiä nauratti ja huvitti, mutta ystävällisesti he toivottivat illanjatkoja.

Tällä kertaa vettä tarvittiin vain janon sammuttamiseen.

 Episodi kustansi siinä hetkessä pyöreät nolla euroa, mutten osaa arvata, mitä operaatio kustansi veronmaksajan näkökulmasta ja myönnän, etten ole erityisen ylpeä keitettyäni moisen sopan. Vaan katsellessani siinä hiljaisena poistuvia paloautoja lusikka vielä kauniissa kädessä, lähetin mielessäni pinnan letkumestariystävälleni. Meillä kun oli tapana myös huiputtaa toisiamme kulttuurieroissa. Hoksasin, että olin vielä vuosienkin jälkeen langennut jekkuun. Vaan pistin totena mekkoon, että hänen osaltaan viimeisen kerran. Muita neuvojaan en aio enää käytännössä testata. Uskoisin.