Yötön yö ja kaamos - kaksi kertomusta siitä, miten italialainen reagoi valoon ja sen puutteeseen
Siellä täällä pulpahtelevista valokuvista huomaa, miten valoisuus Suomessa on lisääntynyt aimo harppauksin. Silloin tällöin italialaisilta pulpahtaa kysymys, että miten valon jatkuvaan läsnäoloon Suomessa oikein tottuu? Omasta puolestani vastaan, etten ole havainnut tarvitsevani totuttelua, koska saan valosta virtaa ja nautin täysin sen läsnäolosta. Ei se minua häiritse. Negatiivista on ainoastaan se, että Suomessa valoisa ajanjakso on lyhyt. Toisaalta kerron myös, että vaikeampaa minulle on ollut asennoituminen kaamosaikaan, vaikka käytännöllisesti katsoen pimein ajanjakso on yhtä lyhyt kuin yöttömän yön aika. Kaamos vaan tuntuu paljon pidemmältä. Itseanalysointi on edennyt jopa niin pitkälle, että olen hoksannut pitäväni - tai sietäväni - lämmintä huomattavasti paremmin kuin kylmää, joten tästä voinee vetää karkean johtopäätöksen, että viihdyn paremmin valossa ja lämpimässä kuin pimeässä ja kylmässä. Toinen asia on, että miten valo ja pimeys vaikuttavat ihmiseen. Tästä aiheesta löy